tiistai 6. syyskuuta 2016

Blogityöskentely

1. Mediassa uskonnoista kerrotaan usein enemmän negatiivista kuin positiivista. Aihepiiri on erittäin laaja. Mediassa on paljon erilaisia tilastoja.

2.Islam ja kristinusko ovat uskonnoista eniten esillä. Kaikki uskonnot ovat kuitenkin jollain tapaa esillä, uskonnottomatkin ovat esillä.

3.Suurimmassa osassa uutisista omat mielipiteet ja näkökulmat eivät tule ilmi. 

4. Teksteissä oleva kuvitus liittyy aiheeseen. Myös haastatellusta henkilöstä voi olla kuva. Melko usein uskonnollisista rakennuksista on kuvia.

5. Teksteissä esiintyvät ovat usein jollain tapaa asiaan liittyviä tai heillä on tietty mielipide jostain asiasta. Puheenvuoroa eivät usein saa pienten uskontojen edustajat ja tavalliset ihmiset.

6.Sellaisista asioista jotka kiinnostavat monia. Hyödyllisistä asioista ja tärkeistä tapahtumista.

7.Mediassa esiintyy todella paljon ennakkoluuloja tiettyjä uskontoja kohtaan. Uskonnollisia uutisia ei julkaista kovin usein. Joskus uutisoidaan aika turhista asioista.

Kati, Diana ja Annika


maanantai 5. syyskuuta 2016

Yhdysvaltalainen hijabia käyttävä musliminainen olympialaisissa

Ibtihaj Muhammad on ensimmäinen musliminainen, joka käytti hijab- huivia olympialaisissa Riossa. Muhammad on New Jerseyssä syntynyt ja kasvanut muslimiuskoinen miekkailija. Hän on sijoittunut maailmanlistalla kahdeksannelle sijalle naisten säilässä.

Kuvahaun tulos haulle hijab huivi



Muhammad haluaa toimia esikuvana urheilusta kiinostuneille muslimitytöille ja rikkoa musliminaisiin liittyviä ennakkoluuloja.


Hienoa, että uskaltaa olla oma itsensä ja tavoitella omia unelmiaa. Nuorena Muhammad on kohdannut paljon uskonnon takia syrjintää ja vastoinkäymisiä. Mielestäni tämä on väärin. Jokaisen pitäisi saada harrastaa urheilua oman mielensä mukaan sukupuolesta tai uskonnosta riippumatta.

http://yle.fi/uutiset/newjerseylainen_nainen_teki_historiaa__miekkailijasta_tuli_ensimmainen_hijabia_kayttava_yhdysvaltojen_olympiaurheilija/9081736


Ibtihajilla on päällään vaalea huivi ja ja vaalea kimaltavilla puumaisilla kuvioilla koristeltu mekko. kädessään hänellä on kimaltava lompakko.
Miekkailija Ibtihaj  Muhammad

Helsinkiläinen pyhiinvaelus

Helsingissä tehtiin lauantaina pieni pyhiinvaellus. Vaellukseen osallistui yhteensä 25 vaeltajaa. Koko reitin pituudeksi tuli yhteensä 16 kilometriä ja sen varrella oli kaksi hautausmaata ja kuusi kirkkoa. Jokaisen kirkon kohdalla pidettiin lyhyt tauko. Pyhiinvaelluksessa kierreltiin Malmin kirkkoja. Vaeltajat lähtivät mukaan seuran, liikunnan ja hengellisen matkan takia.

Mun mielestä hieno idea ja vähän erilainen kokemus varmastikkin. Vaikka mukana olleita olikin aika vähän, niin siltikin oli saatu hyvin järjestettyä koko juttu pienellä porukalla.

http://www.valomerkki.fi/uutiset/pieni-helsinkilainen-pyhiinvaellus-kaveltiin


Äiti Teresalta mallia

Paavi Franciscus tarjosi 1 500 kodittomalle pizzaa sen jälkeen, kun oli julistanut Äiti Teresan pyhimykseksi. Teko on ihailtava, sillä tuo ei ollut mitään helpointa hommaa. Pizzoja paistamassa oli 20 henkeä ja tarjoilemassa 250 Äiti Teresan perustaman sääntökunnan nunnaa. Pizzoja paistettiin kolmessa uunissa. Jutussa kerrotaan taustatietoja Äiti Teresasta ja hänen teoistaan.

Minusta on todella hienoa, että katolilaisen kirkon suuri henkilö, keksi tällaisen tempauksen. Hän toimi Äiti Teresan kaltoin, eli auttoi köyhiä. En voi muuta kuin nostaa hattua.

Kuvassa paavi Franciscus Pietarinaukiolla järjestetyssä seremoniassa.

Kuva pyhimykseksi julistamisen seremoniasta, jota oli seuraamassa peräti kymmeniä tuhansia ihmisiä.

http://yle.fi/uutiset/video_paavi_tarjosi_asunnottomille_pizzaa/9142986

Tasa-arvon käytäntöjä pyhättöihin

Intiassa naisaktivistit ovat osoittaneet mieltään marssimalla temppeleihin, joihin heillä on pääsykielto, sillä he ovat kuukautistensa vuoksi epäpuhtaita. Sosiaalisessa mediassa moni on julkaissut kuvan kyltin kanssa, jossa lukee "Vuodan iloisesti". Myös musliminaiset ovat ajaneet oikeuksiaan. Heiltä oli kielletty pääsy 600-vuotta vanhaan moskeijaan muka heidän oman turvallisuutensa vuoksi.

Juttu on pari kuukautta vanha, mutta mielestäni ajankohtainen silti. Minusta on ihan typerää kieltää naisilta pääsy temppeleihin sellaisen asian takia, jolle he eivät voi itse mitään. Sitä paitsi, niin kuin jutussakin sanotaan, pääsyä temppeleihin ei ole lailla kielletty. Mielestäni naisilla pitää olla yhtäläiset oikeudet uskonnon harjoittamisessa kuin miehilläkin! Olen iloinen, että marssi on saanut muutoksia aikaan.

Haji Alin moskeija Mumbaissa. (Kuva: Daniel Incandela / CC BY-NC 2.0)

Kuvassa 600-vuotta vanha Haji Alin moskeija.

http://www.maailma.net/artikkelit/intian_naisaktivistit_marssivat_pyhattoihin

lauantai 3. syyskuuta 2016

Enemmistö brittiläisistä kristityistä on kokenut jotain yliluonnollista



Tuoreen tutkimuksen mukaan kahdella kolmesta brittiläisestä kristitystä on kokemuksia yliluonnollisesta. Haastatellut ovat kertoneet tunteneensa Jumalan läsnäolon ehtoollisen tai rukouksen aikana.  Myös ihmeparantumisia on tapahtunut, joilla uskotaan oleva yhteys yliluonnolliseen. Osa kristityistä uskoo myös, että yliluonnollisen takana voi olla pahat voimat.

Kuvahaun tulos haulle pray

Suomessa ei puhuta paljonkaan  yliluonnollisesta, saatikka siihen mahdollisesti liittyvistä voimista. Iso-Britanniassa yliluonnollisen kokeminen ja siitä puhminen on näköjään yleisempää. Itse suhtaudun yliluonnolliseen hieman epäilevästi, sitä ei voi todistaa todeksi. Luulen kuitenkin, että osa todella on kokenut jotain yliluonnollista.

http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/brittikysely-kristittyjen-enemmistolla-kokemus-yliluonnollisesta/
Annika

Norjassa samaa sukupuolta olevat voidaan vihkiä kirkossa



Norjan yleisradioyhtiö NRK kertoo kirkon hyväksyneen samaa sukupuolta olevien kirkollisen vihkimisen. Asiasta on väitelty jo vuosien ajan. Kirkolliskokouksessa homoparien vihkimisen puolesta äänesti 88 edustajaa, kokouksessa oli 155 edustajaa. Sukupuolivähemmistöjen edustajat ovat erittäin tyytyväisiä päätöksestä.

 Kokoksessa puhunut Kai Steffen Østensen kertoo, " Unelma on käynyt toteen. Olen oppinut, että kaikki ovat Jumalan lapsia, mutta aina en ole kokenut niin. Joskus olen kuullut ikään kuin kaikuja koulun käytäviltä. Sellaista kuin "pirun homo". Nyt voin itsekin mennä naimisiin kirkossa. En ole erilainen. Olen ihminen, joka rakastaa toista ihmistä."

Kuvahaun tulos haulle sateenkaarilippu

On hienoa, että  Norjassa kaikilla on oikeus mennä kirkossa vihille. Suomen pitäisi ottaa mallia Norjasta. Suomessa sukupuolineutraali avioliittolaki astuu voimaan maaliskuussa 2017. Tämä tarkoittaa sitä, että homopari voi mennä vihille maistraatissa, mutta ei kirkossa. Mielestäni kaikilla pitäisi olla oikeus mennä kirkossa vihille, jos niin haluaa. 

http://yle.fi/uutiset/norjan_kirkko_hyvaksyy_samaa_sukupuolta_olevien_parien_vihkimisen/8803194

 Annika


torstai 1. syyskuuta 2016

Niqab- huivista riita

Viimme joulukuussa Ruotsissa aiheutui kohu, kun Göteborgin kaupunki ilmoitti, että niqabin käyttö ei ole sopivaa esikoulunhenkilöstölle. Asiaa perusteltiin, että huntu haittaa lapsen ja  työntekijän välistä vuorovaikutustusta.

Niqap, eli kasvohuntu on musliminaisten käyttämä vaate. Niqab peittää kasvot melkein kokonaan, vain silmille on aukko.

Suomessa uskontoon liittyviin vaatteiden käyttöön ei ole tarvinnut puuttua paljon. Helsingin kaupungin henkilöstöjohtaja Marja Pohjaniemi kertoo, että jos työhön kuuluvat tietyt työvaatteet ovat hygienian ja työturvallisuuden takia kunnossa ei vaatetukseen puututa.

http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/352455-helsinki-sallii-tyontekijoiden-kasvohunnut-goteborgissa-niqabista-syntyi-riita


Kuvahaun tulos haulle musliminaisen kasvohuntu
Niqab-huivi

Maailman vainotuin uskonto: kristinusko

Kristittyjen vainoaminen on pahinmillaan Pohjois-Koreassa, Irakissa ja Afganistanissa. Kristityn surmaamisesta voi nyky-päivänäkin saada mittavan palkion. Omaa uskontoa ja oppeja tuodaan esille ja ihmiset haluavat, toisten kääntyvän omaan uskontoon.

Mielestäni on yllättävää, että maailman suurin uskonto on myös vainotuin. Jokaisen pitäisi saada uskoa mihin haluaa. Ei kukaan voi päättää tälläistä asiaa toisen puolesta, eikä ole olemassa yhtä oikeaa uskontoa johon kaikkien pitäisi uskoa. On hienoa, että maapallollamme on näinkin monia erilaisia uskontoja!

http://www.valomerkki.fi/uutiset/maailman-vainotuin-uskonto-kristinusko


 

tiistai 30. elokuuta 2016

"Seurakuntayhtymä päätyi 100 000 euron korvauksiin"

Tosi kamalaa lukea, että kirkko on maksanut noin suuria summia (240 000) tiloista, joita ei ole edes päässyt käyttämään! En ymmärrä, miten joku voi huijata yhtään ketään tuolla tavalla! Toivon, että jokin oikeustieteellinen taho pystyisi puuttumaan asiaan.

Kuopion seurakuntayhtymän vuokraamat tilat Tulliportinkadulla

Kuvassa näette kyseiset tilat, joita seurakunta ei koskaan saanut käyttöönsä.


http://yle.fi/uutiset/seurakuntayhtyma_paatyi_100_000_euron_vahingonkorvaukseen/9129826



sunnuntai 28. elokuuta 2016

Skandinavian ensimmäinen naisten johtama moskeija

Kööpenhaminassa aukesi perjantaina ensinmäinen naisten johtama moskeija skandinaviassa. Moskeija on avannut ovensa jo ensimmäisen kerran helmikuussa epävirallisesti. Moskeija haluaa haastaa islamin ja muiden uskontojen patriarkaaliset rakenteet.

Mariam-moskeija ensimmäinen perjantairuokouksen teema oli naiset ja islam modernissa maailmassa. Rukouskutsut kaikuivat naisäänellä.

Naisten johtamat moskeijat ovat harvinaisia ja on todella hienoa, että löytyy rohkeita naisia perustamaan moskeijan  siitä huolimatta!


Kuvahaun tulos haulle islam moskeijahttp://yle.fi/uutiset/koopenhaminassa_aukesi_skandinavian_ensimmainen_naisten_johtama_moskeija/9124618

Turvapaikanhakijoiden uskonnonvapaus vaakalaudalla

Open Doorsin kyselyn mukaan Saksan pakolaiskeskuksissa osa kristityistä kokee fyysistä tai henkistä väkivaltaa. Open Doors on uskonnonvapausjärjestö, jonka jäsenet haastattelivat 231 turvapaikanhakijaa ympäri Saksaa. Turvapaikanhakijoista 204 kertoi kohdanneensa uskonnosta johtuvaa pelottelua, kiusaamista tai pahoinpitelyä. Haastatelluista 80 prosenttia uskoi, että muslimit ja kristityt pitäisi majoittaa eri vastaanottokeskuksiin.

Ahdistelua tapahtuu Pohjoismaissakin, myös Suomessa. Ruotsin maahanmuuttoviranomaiset ovat julkisesti myöntäneet ongelman. Viime vuonna Ranskassa surmattiin turvapaikanhakija, joka oli kääntynyt islamista kristityksi. Iranilainen haastateltu on saanut uskonsa vuoksi tappouhkauksia, "Saksassa minua ahdistellaan uskoni vuoksi aivan samalla tavalla kuin Iranissa", hän kertoo.

Kuvahaun tulos haulle eri uskonnot

On järkyttävää, että jotkut uhkailevat ja pahoinpitelevät toisia vain koska he ovat eri mieltä uskonnosta. Saksassakin on uskonvapaus, joten sitä tulisi noudattaa. Olen samaa mieltä, että tilanne voisi rauhoittua jos muslimit ja kristityt majoitettaisiin eri vastaanottokeskuksiin. Jokaisen pitäisi saada uskoa mihin haluaa.

http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/open-doorsin-selvitys-kristittyjen-turvapaikanhakijoiden-uskonnonvapaus-toteudu/                    
Annika

torstai 25. elokuuta 2016

Uskonnottomille kuolemantuomio



Vaikka juttu on jo parisen vuotta vanha, on se siltikin ikävää luettavaa. Ajatella, että jossain maassa  voi saada kuolemantuomion, jos ei usko tai kuulu johonkin uskontoon. Monet joutuvat salamaan uskonnottomuutensa ja saavat vielä siitä muilta ihmisiltä paheksuntaa ja vihaa.

 Kaikkien pitäisi saaada uskoa tai olla uskomatta mihin haluaa, eikä kukaan muu voi sitä päättää. Kaikkien päätöstä pitäisi myös kunnioittaa, vaikka itse ei olisikaan samaa mieltä. Kuolemantuomio on vielä todella suuri rangaistus, joka varmasti aiheuttaa pelkoa ihmisissä.





Kuvahaun tulos haulle uskonto


http://www.maailma.net/artikkelit/selvitys_uskonnottomia_uhkaa_kuolemantuomio_13_maassa

Taiteiden yönä seurakunnissa tapahtuu

Tänään Helsingin seudulla vietetään perinteisesti taiteiden yötä. Moni seurakunta osallistuu tähän arkea värittävään tapahtumaan omalla ohjelmallaan. Luvassa on monenlaista ohjelmaa moneen makuun. Voit vaikka katsella mieltä rauhoittavia maisemia, osallistua koko perheen teemajuhlaan, rauhoittua kirkossa tai saunan lauteilla tai osallistua messuun.
Mielestäni on oikein mukava, että syksyn piristyksenä on olemassa tällaisia mahtavia tapahtumia! Voisin itse mielelläni osallistua joihinkin tapahtumiin! Kokeile sinäkin!

Картинки по запросу taiteiden yö helsinki

http://www.valomerkki.fi/aiheet/kaupunki/taiteiden-yon-kirkkotarpit

Surusta irti pyrystely pitäisi lopettaa

Läheisen menettänyt ihminen tarvitsee aikaa toipuakseen tapahtuneesta. Useimmiten surevan läheiset yrittävät auttaa suruhetkinä sanoin, mutta se ei ole olennaista. Surevat tarvitsevat tilaa surulleen. Usein surun ajatellaan pienentyvän ajan kuluessa, mutta joskus se saattaa jopa kasvaa. Suru ei myöskään tottele minkäänlaisia kaavoja, vaikka usein niin kerrotaankin.

hautaenkeli.gif

http://www.valomerkki.fi/aiheet/elama/surua-ei-pida-lohduttaa-pois
http://www.valomerkki.fi/aiheet/elama/laheista-saa-surra-vaikka-lopun-ikaansa

keskiviikko 24. elokuuta 2016

Ei verta Jehovan todistajille


Jotkut voivat tietääkin, että Jehovan todistajat kieltäytyvät verensiirroista, harva kuitenkin tietää todelliset syyt miksi näin on. Syyt ovat uskonnollisia, veri edustaa Jumalan silmissä elämää. Lisäksi Vanhassa ja Uudessa testamentissa sanotaan, että verta on vältettävä. Aihe on herättänyt paljon keskustelua ja saanut huomiota puoleensa.

Verensiirrosta kieltäytymisessä ei ole mitään ongelmaa, ennen kuin tapahtuu jokin onnettomuus ja leikkaussalissa potilaalle ei voida antaa tarvittavaa verta. Todennäköisyys eloonjäämiseen vähenee. Ennalta suunnitellussa leikkauksessa kuitenkin voidaan toimia ilman verta esimerkiksi kohottamalla potilaan hemoglobiinitasoa ennen leikkausta. Hollannissa tehdyn tutkimuksen mukaan Jehovan todistaja- naisilla on muuhun väestöön verrattuna 130-kertainen mahdollisuus kuolla raskauden ja synnytyksen aikaiseen verenvuotoon.

Kaikkien jäsenten on allekirjoitettava hoitotahto, joka kieltää verensiirron. Lääkärien on noudatettava potilaan tahtoa. Hoitotahtoa kannetaan mukana ja pidetään näkyvällä paikalla kuten vaikka lompakossa. Jos verensiirtokieltoa ei halua voi tulla erotetuksi yhteisöstä, siitä seuraisi myös läheisten menettäminen sekä Jumalan ja muiden Jehovan todistajien paheksunta. Poikkeuksia kuitenkin on: verensiirtoa tarvitsevat lapset otetaan huostaan ja heille annetaan verensiirto, vaikka vanhemmat vastustaisivatkin sitä. 


En tiennyt Jehovan todistajien verensiirtokiellosta, ennen kuin luin uutisen aiheesta. Mielestäni on järkyttävää, että he eivät hyväksy verensiirtoa, vaikka se olisi viimeinen toivo. Toisaalta taas he toimivat uskonsa mukaisesti ja heidän on annettava tehdä itse valintansa. On hyvä, että Jehovan todistajien lapsille annetaan verensiirto vanhempien kielloista huolimatta. Mielestäni on myös hienoa, että sairaalassa on kunnioitetaan ja noudatetaan Jehovan todistajien tahtoa. Itse en kuitenkaan ymmärrä miten joku mieluummin kuolisi, kuin ottaisi verensiirron, mutta tapansa kullakin.

https://www.jw.org/fi/jehovan-todistajat/usein-kysytty%C3%A4/miksi-jehovan-todistajat-eiv%C3%A4t-hyv%C3%A4ksy-verensiirtoja/

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/11/25/jehovan-todistajien-johtajat-vaativat-kieltaytymaan-verensiirroista
Annika

maanantai 22. elokuuta 2016

Nunna Nektaria


Nunna Nektaria on asunut Lintulan luostarissa jo kaksikymmentä vuotta. 50- vuotiaana häntä alkoi kiinostaa nunnaksi ryhtyminen, Nektaria luopui työstään ja kodistaan ja meni Lintulan luostariin. Hänen neljä jo aikuista lastaan olivat iloisia äitinsä puolesta. Nektaria sai kuuliaisuustehtäväkseen vastata yrttiviljelmistä, tehtävä on erittäin mieluinen, sillä hän on aina rakastanut kasveja. Nektarian mielestä arjen ihanuutta ovat aamuin ja illoin järjestettävät jumalanpalvelukset.

Heinävedellä oleva Lintulan ortodoksinen luostari on yhteiselämäluostari. Nunnat työskentelevät luostarin hyväksi, sekä osallistuvat yhdessä kaksi kertaa päivässä järjestettäviin jumalanpalveluksiin. Sisaret eivät saa tuloja eikä heillä ole omaisuutta, he saavat kaiken tarvitsemansa luostarista. Jokaisella sisarella on oma huone, jossa voi halutessaan mietiskellä ja rukoilla. Nunnat saavat uuden nimen mennessään luostariin. Nunnilla on myös oma kuuliaisuustehtävänsä, joita he tekevät päivittäin. Jokaisen sisaren on vannottava luostarilupaukset ennen nunnaksi tuloa. Lupauksia ovat kuuliaisuuden, köyhyyden ja naimattomuuden lupaukset. Nunnaksi tulo edellyttää myös monen vuoden luostarielämää.



Kuvahaun tulos haulle lintulan luostari


Itselläni ei olisi mielenkiintoa luostariin menemiseen, sillä se rajoittaa elämää aika paljon ja en ole niitä kaikkein uskovaisimpia ihmisiä. Luostarissa vieraileminen sen sijaan olisi kiinnostavaa ja varmasti silmiä avaava kokemus, muun maailman kiire ja työ jäisivät luostarin ulkopuolelle. Luostarissa elettävä vaatimaton elämä on ihailtavaa. En ole ennen tiennyt Suomesssa olevan luostareita, luulin, että luostareita on vain ulkomailla. On hyvä, että Suomessakin on mahdollisuus ryhtyä nunnaksi.

Kuvahaun tulos haulle lintulan luostari
Kodin kuvalehti 15/ 28.7.2016
http://www.lintulanluostari.fi/                                                                                                     Annika